Liikuntavammat

Liikuntavammat ovat lisääntyneet Suomessa merkittävästi muun muassa ihmisten lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Liikuntavammat muodostavat suurimman tapaturmaluokan maassamme. Tyypillisimmät liikuntavammat kohdistuvat nilkan, polven ja selän alueelle.

Erityisesti lasten liikuntavammojen määrä on kasvanut nopeasti. Tämä voi aiheuttaa lapsille haluttomuutta harrastaa liikuntaa ja paljon kustannuksia. Eniten vammoja sattuu lapsille, jotka liikkuvat urheiluseuroissa.

Liikuntavammojen ennaltaehkäisy vaatii tutkitusti ennaltaehkäisevien tukitoimien kulttuurin luomista osaksi lasten liikuntaa. Urheiluseurat ja koulu ovat merkittävässä roolissa tässä uuden kulttuurin luomisessa. Vanhemmat, valmentajat ja opettajat saavat tähän maksuttomasti tukea mm. erilaisista kansainvälisistä ja kotimaisista ohjelmista, kuten esimerkiksi Terve koululainen -sivustolta.

Nilkkavammat

Tutustu Jaakko Piensohon luentoon ”Nilkkavamman toiminnallinen arviointi.” PDF-muodossa.

Lasten liikuntavammat

Lue Hanna Visurin tutkimus ”Lasten akuutit jalkapallovammat.” PDF-muodossa.

Lähteet:
Piensoho, Jaakko. Nilkkavamman toiminnallinen arviointi. Luento 16.4.2019.
Visuri, Hanna. 2018. Lasten akuutit jalkapallovammat. Tampereen yliopisto. Lääketieteen yksikkö.
Suomen lääkärilehti: Liikuntavammat – suurin tapaturmaluokka Suomessa.

Lisätietoja ja hyödyllisiä sivustoja:
FIFA 11+ for Kids: Warm-Up to Prevent Injuries.
FIFA 11+: Warm-Up to Prevent Injuries.
Terve Urheilija: Terve urheilija -lämmittely (11+).
Terve koululainen.

Smart Moves.